Kun oma koira puree

Suomessa koiran puremat tapahtuvat useimmiten kotona ja purija on tuttu tai oma koira. Pienet lapset tulevat usein purruksi kasvoihin ja aikuiset käsiin.

Koirankouluttaja ja käytösasiantuntija Pauliina Laurila toteaa, että nämä ruumiinosat edellä koiraa myös yleensä lähestytään: Aikuinen lähestyy koiraa käsi ojossa. Kontatessaan lapsi lähestyy koiraa pää edellä, ja isompikin lapsi haluaa usein kyykistyä kasvokkain koiran kanssa, pussata koiraa pitäen samalla jopa kiinni koirasta kaksin käsin. Jos koira rähähtää lapselle saadakseen tilaa, hampaat osuvat lasta kasvoihin ja siitä seuraa helposti se, että koirasta halutaan eroon mahdollisimman pikaisesti. Silti kyse saattoi olla pelkästään siitä, että koira koki olevansa nurkassa ilman pakotietä.

Koiran murina, näykkäisy tai pureminen ei tarkoita, että koirassa olisi jotain vikaa, vaan että sen kanssa olleet ihmiset eivät ole nähneet tilannetta koiran silmin. Näin voi käydä myös silloin kun koira on ns. “lapsiin tottunut”. Se, että useimmiten purija on oma koira, kertoo että koirilta vaaditaan kotioloissa hankalien tilanteiden loputonta sietämistä.

Pauliina muistuttaa, että omakin koira on kaikesta huolimatta koira, jolla on koiran käyttäytymistarpeet. Yleensä koirat kokevat luontaisesti epämukavana tilanteen, jossa ihminen tunkee kasvonsa liian lähelle koiran kasvoja ja pitää vielä kiinni koirasta samanaikaisesti silmiin tuijottaen. Vaikka moni koira alkaa tässä tilanteessa nuolla ihmisen naamaa, ei se tarkoita, että koira tykkäisi olla kasvokkain. Koirat reagoivat eri tavoin. Ne yrittävät lepytellä, väistellä tai jähmettyvät tilaa saadakseen.

Kannattaa muistaa, että joskus puremisen takana voi olla koiran kokema fyysinen kipu. Silloin tarvitaan eläinlääkärin apua.

Vaaran paikkojen tunnistaminen

Perheissä ymmärretään yleensä, ettei koiraa saa häiritä sen nukkuessa tai syödessä ja että koiralle on hyvä varata jokin oma paikka, jossa se saa olla rauhassa. Mutta koira voi tuntea olonsa epämukavaksi ruokailu- ja lepotilanteiden ulkopuolellakin. Täysin uudet tilanteet ovat haastavia koirille ja äkkiliikkeet voivat triggeröidä epävarman ja stressaantuneen koiran näykkimään.

Suurin osa lapsiin kohdistuneista koiran puremista tapahtuu kansainvälisten tutkimusten mukaan tilanteissa, joissa vanhemmat ovat kotona. Eli perheen aikuiset kokevat valvovansa lasta ja koiraa, mutta heiltä jäävät huomaamatta koiran eleet ja yritykset kertoa silmillään, kehonsa jähmeydellä tai hyvin hiljaisella murinalla, että koira tarvitsisi enemmän omaa tilaa. Tällöin puremisen koetaan tapahtuneen “yllättäen” ja ”arvaamattomasti” – kuten suurimman osan puremista kuvataan tapahtuvan. Jos aikuiset eivät osaa tulkita koiran elekieltä, eivät osaa lapsetkaan: pieni lapsi tulkitsee tutkimusten mukaan koiran hampaiden näyttämisen hymyksi ja saattaa lähestyä koiraa sen myötä yhä innokkaammin.

Joskus syntyy tilanteita, joissa juuri koitutunut rescuekoira esimerkiksi puree tai puolustautuu muristen sohvalla tai sängyssä. Pauliinalle pulma on tuttu monenkin rescueasiakkaan kautta. Joskus purtu on lapsi, joskus koiran vierastama mies. Koira alkaa todennäköisimmin tuntea olonsa uhatuksi tilanteessa, jossa koko porukka on sohvalla tai sängyssä lähekkäin eikä olla vielä niin hyviä tuttuja. Koira ei kuitenkaan osaa läheskään aina itse väistyä tilanteesta pois.

Näitä puremia on helppoa ennaltaehkäistä seuraavasti: Lapsiperheeseen muuttaneen rescuekoiran ei aluksi tarvitse lainkaan tulla muiden kanssa sohvalle tai sänkyyn, jotta liian ahtaita tilanteita ei synny. Koiralle voidaan opettaa positiivisella vahvistamisella “alas”, jolloin koiraa voi pyytää poistumaan sohvalta tai sängyltä lasten rynniessä sinne yllättäen. Koira tunnistaa vihjesanan ja käsimerkit, loikkaa alas ja saa palkintonsa, eikä mitään pahempaa tapahdu.

Jos vihjesanaa ei olla ehditty tai ymmärretty opettaa, ihmiset usein pahentavat tilannetta omalla käyttäytymisellään: kun koira tällaisessa tilanteessa ilmaisee epävarmuuttaan muristen, saattavat vanhemmat torua koiraa, joka ei ymmärrä, mitä siltä odotetaan, ja kokee tilanteen entistäkin hämmentävämpänä. Jos koira on jo stressaantuneen oloinen ja konflikti vireillä, ei kannata takertua hierarkkiseen ajatteluun, että koiran pitäisi väistää ihmistä. Pauliina muistuttaa, että kuka tahansa voi auttaa koiraa poistumalla sohvalta tai sängystä ja siten väljentää tilannetta. Kysehän ei ole hierarkioista. Muriseva koira on epävarma ja tilanne laukeaa antamalla koiralle tilaa.

Rescuekoira pikkulapsiperheeseen?

Varovaisuus antaa rescueita lapsiperheeseen ei liity vain puremien ehkäisemiseen vaan ylipäänsä koiran hyvinvointiin. Koiralle on muutenkin kuormittavaa koettaa pärjätä sille kenties uudessa tilanteessa, osana ihmisperhettä. On paljon vaadittu, että muun kotiutumisstressin ohella se oppisi samalla ensimmäistä kertaa toimimaan lasten kanssa.

Pauliina kysyy, onko pikkulapsiperheen aikuisilla myöskään riittävästi aikaa keskittyä rescuekoiran sopeutumisen helpottamiseen. Pienten lasten myötä kodin meno ja meteli ovat tunnetusti kovat, mikä on koiralle (kuten monesti vanhemmillekin) kuormittavaa. Pauliinan kokemuksen mukaan aikuinen rescuekoira kannattaisi ottaa lapsiperheeseen vain, kun koiran tiedetään olevan ennestään lapsiin tottunut. Esimerkiksi niin, että koira tulee kotihoidosta, jossa se tunnetaan hyvin. Tällöin tiedetään, ettei koira yleisesti ottaen pelkää lapsia.

Vaikka koira olisikin huomattu kotihoidossa lapsiin tottuneeksi, ei se vielä takaa uuteen perheeseen sopeutumista ongelmitta. Pauliina muistuttaa, että joskus koira saattaa kotihoidossa olla vielä niin stressaantunut ympäristön vaihtumisesta, että se vain väistelee kaikkia. Tällöin käyttäytymishaasteet ilmenevät vasta myöhemmin, koiran vapauduttua olemaan enemmän oma itsensä.

Käytännön vinkit puremien ennaltaehkäisyyn

Tärkeintä on, että perheen aikuiset ymmärtävät, ettei koiralta voi vaatia mihin tahansa sopeutumista, etenkään samoin tein. Aikuisten vastuulla on huolehtia, että koiran stressitaso pysyy siedettävänä. Vanhempien on luotava selkeät pelisäännöt koiran hyvinvointi edellä.

Pauliina ehdottaa seuraavia toimenpiteitä:

Koiran elekieleen perehtyminen ja koiran luontaisten taipumusten huomiointi arjessa:

• Vanhemmat opettelevat lukemaan koiran elekieltä ja koiran alkaessa näyttää hienovaraisempia stressisignaaleja vanhemmat keskeyttävät tilanteet ennen kuin murinoihin ja puremisiin joudutaan.
• Myös lapsia voi opettaa lukemaan koiran elekieltä (olettaen, että vanhempi sitä osaa).
• Lapsille voi opettaa, ettei koiraa halata tai pussailla vaan tällainen hellyys säästetään pehmoleluille ja rakkaille ihmisille. Asian opettaminen aloitetaan jo siinä vaiheessa, kun koira ei ole vielä saapunut taloon. Kun koira on tullut, näytetään lapselle, että koiralle on helpompaa, kun sitä rapsuttelee vieressä sivulla pysyen ja vain yhdellä kädellä kerrallaan koskien. Vanhempi pitää huolen, että vain yksi ihminen kerrallaan koskettaa koiraa. Jos lapsesta ja koirasta otetaan kaverikuva, kaverukset istuvat vierekkäin – ei halaten. Lapsi ei purista koiraa, ei ota koirasta kiinni, ei etenkään kaksin käsin. Myös aikuisten on hyvä ymmärtää, että vaikka moni koira on tottunut sietämään halailua ja pussailua, eivät koirat kuitenkaan nauti niistä. Somessa näkyvissä miljoonissa halailukuvissa koirat näyttävät stressisignaaleja lähes aina.Koiralle opetetaan seuraavat asiat:
• Koiraportti: Koiralle opetetaan alusta saakka, että koiraportin takana on kiva olla. Portin takana on rauhallinen koiran oma tila, jossa on tarjolla mukavaa ja stressiä purkavaa tekemistä, kuten herkkuluiden järsimistä. Koiran ollessa portin takana myös aikuisilla on rauha ja tauko lapsen ja koiran yhteiselon valvomisesta. Jotta koiran kanssa jaksetaan työskennellä mahdollisimman mukavassa ilmapiirissä, on tärkeää, että myös aikuiset saavat oman lepotaukonsa.
• Luoksetulo: Jos pieni lapsi on kovasti koiran perään, vanhemman on tiedostettava, että koira saattaa kokea uhkaavaksi lapsen suoran lähestymisen pää ja kasvot edellä. Koiran onkin hyvä osata tulla luokse kutsuttaessa. Silloin se pääsee tukalaksi käyvästä tilanteesta turvaan portin taakse. Vanhemman tehtäväksi jää harhauttaa lapsi puuhaamaan jotain muuta. Nyrkkisääntönä voi pitää, että koira saa mennä lapsen perässä mutta lapsi ei saa mennä koiran perässä, kun koira yrittää vetäytyä.
• Alas hyppääminen: Kun koiraa alkaa kiinnostaa sohva ja sänky, koiralle opetetaan samoin tein positiivisella vahvistamisella sängystä ja sohvasta poistuminen. Sänky ja sohva ovat tyypillisiä riskipaikkoja, joten koiran on hyvä osata varmuuden vuoksi poistua niistä pyydettäessä.Neljän tassun sääntö:
• Lasten ja koiran yhdessä puuhaamiselle luodaan selvät säännöt. Pauliinan oma sääntö on, että lapsi saa antaa koiralle huomiota, herkkuja tai rapsutuksia kunhan koiralla on kaikki neljä tassua maassa. Lapsista on yleensä kiva vahtia, onko neljä tassua maassa. Neljän tassun sääntö mahdollistaa koirien ja lasten mukavat yhteispuuhat toisin kuin se, että koiran pitäisi istua paikallaan hievahtamatta saadakseen osallistua lasten juttuihin. Koira oppii hyvin nopeasti, että mukavia asioita tapahtuu vain kun se ei hypi ketään päin. Jos koira uhkaa kaataa lapset innoissaan, tästä helposti seuraa se, että kaikki paikallaolijat alkavat huutaa huutaa koiran nimeä. Se on koiralle hyvin hämmentävää. Neljän tassun säännön hyvä puoli on se, että koira oppii pian minkälainen käyttäytyminen kannattaa ja mikä ei. Oikealla tavalla palkitsemalla komentaminen käy tarpeettomaksi.(Lähteenä on käytetty myös: Dr. med.vet. C. Arhant)

Artikkeli Miten ennaltaehkäistä koiranpuremat lapsiperheissä – vieraskirjoitus Jepa Pihlainen julkaistiin ensimmäisen kerran Happy and Natural dogs - Ongelmakoirakouluttaja.

Huomioidaan pieniä asioita, jotka kertovat koiran sopeutumisesta uuteen ympäristöönsä – ajatellen niitä erittäin säikähtäneitä ja stressaantuneita tapauksia. Kun koira on traumatisoitunut, tai pelkästään shokissa kaikista muutoksista, kannattaa meidän kiinnittää huomiomme pienimpiin edistysaskeleisiin. Edistymistä nimittäin tapahtuu vaikka alku olisi kuinka vaikea. Pidämme monia asioita itsestäänselvyytenä ja meillä on usein liian suuret odotukset. Luulemme, että koiran tulee olla tietynlainen ja saatamme pettyä, kun odotuksemme eivät täytykään. Tarina siitä kuinka vanhan koiran Rexin adoptoiminen sujui. Rex muutti meille ikäarvion mukaan noin 15-vuotiaana.

Rex oli viettänyt koko ikänsä n.14 vuotta ulkona pihavahtina kiinni ketjussa. Sitten Rex oli päätynyt koiratarhalle. Siellä sai sentään olla aitauksessa vapaana ja oli seuraa. Rex tuli meille oltuaan tarhalla melkein vuoden. Lähes sokea ja lähes kuuro Rex oli shokissa ympäristönvaihdoksen vuoksi. Aluksi se haukkui taukoamatta ihan joka hetken jos en ollut sen vieressä ja välillä vaikka olinkin. Jatkuvaa haukkumista kesti reilun 2vrk. Olin huolissani onko Rex dementoitunut, koska haukkuminen oli niin voimakasta. Yhtäkkiä haukkuminen loppui, kun Rex pysähtyi seuraamaan astioiden tiskaamista.

Yleisesti Rex oli levoton. Vanhus ei osannut levähtää paikalleen vaikka oli varmasti todella väsynyt. Rex halusi olla lähelläni kokoajan mutta ilmeisesti vain sokeuden vuoksi, koska muuten se ei hakenut kontaktia niinkuin koirat yleensä tekevät. Se oli eleetön ja vaisu. Häntä ei heilunut lainkaan. Toisista koirista ja kissoista Rex ei välittänyt. Päätin alkaa kirjaamaan positiivisia muutoksia, erilaisia pieniä oppimisen ja kotiutumisen merkkejä.

Ensimmäiset 4-10 päivää: Rex osasi mennä ja jäädä omalle paikalleen sänkyni viereen nukkumaan, kun yöllä tuli nukkumaanmenoaika. Pari hassua kertaa vanhus malttoi olla nousematta ylös samantien jos vähänkin liikahdin, ja jäi joskus paikalleenkin.
Rex oppi käymään makaamaan ja nukkumaan vaikka olinkin hereillä.
Rex oppi tulemaan ulko-ovesta sisään yhdessä muiden kanssa. Hyppäsi autoon itse.

päivä: ei säpsähtänyt ja pompannut ylös hellästä kosketuksesta.

päivä: käveleskeli asunnossa nostamatta jalkaansa vahtimattani (aluksi jouduin vahtimaan jatkuvasti ja välillä pidin Rexiä remmissä sisällä, koska se oli ulkokoirana niin tottunut nostamaan jalkaansa). Eihän Rex ollut luultavasti koskaan ennen ollut kotikoirana sisätiloissa.
Söi kaiken ruokansa kerralla eikä enää lähtenyt vaeltelemaan kesken kaiken. Siitä lähtien Rex onkin aina tullut ”kiittämään” ruuasta.

päivä: pyysi minulta makupaloja varovasti. Oppi menemään makuulle pehmeään petiin myös minusta kauemmas!

päivä: jäi paikalleen makuullaan silitettäväksi pomppaamatta pystyyn. Alkoi liikkua kotona itsekseenkin paikkoja tutkien eikä ainoastaan minua seuraten.

päivä: osaa jo odottaa eteisessä uloslähtöä, että laitetaan remmi ja valjaat. Heiluttaa häntää takaisin sisään tullessa.

päivä: jää odottamaan, että remmi otetaan pois sisääntullessa.

päivä: tuli itse hakemaan rapsutuksia ja JÄI rapsutettavaksi.

päivä: tulee luokseni rapsutettavaksi häntää heiluttaen. Tulee luokseni häntää heiluttaen ja venyttelee edessäni. Huomasin, että tästä on jo tullut jokapäiväistä, en tiedä minä
päivänä se alkoi.

Tämä lista ei ole kattava, varmasti unohdin merkitä jonkun asian ylös enkä huomannut kaikkea. Jokaisella yksilöllä on omat edistysaskeleensa ja oma aikataulunsa. Nämä olivat meidän esimerkkejämme. Jo kuukauden jälkeen Rex vaikutti hyvin kotiutuneelta. Se alkoi lähestyä perheemme kissoja ja koiria erittäin ystävällisesti päivittäin. Rex oppi nauttimaan erilaisista makuupaikoista eri puolilla kotia eikä enää tarkista kokoajan olenko lähellä. Se kyllä tarkistaa mutta ei jatkuvasti, koska osaa jo rentoutua itsekseen. Rex menee jopa yöpuulle omalle paikalleen ennen minua. Lenkillä ja remmissä Rex on kuin eri koira tulotilanteeseen verrattuna: se ottaa aktiivisesti kontaktia mutta rauhallisena. Sitä olemme toki harjoitelleetkin.
Alun huoleni dementiasta on unohtunut. Päinvastoin: vanhan koiran kognitiiviset kyvyt kehittyvät edelleen, koska Rex on saanut mahdollisuuden käyttää nenäänsä ja aivojaan – toisin kuin ennen. Nykyään, eli 1,5vuotta myöhemmin voin todeta, että Rex aivan kuin olisi aina kuulunut perheeseemme, 100% ihana kotikoira ja yksi meistä.

Artikkeli Vanhan koiran adoptoiminen – vanha koira tuli taloon julkaistiin ensimmäisen kerran Happy and Natural dogs - Ongelmakoirakouluttaja.

Metsästäjän hylkäämä Rosa podenco oli elänyt suurella tarhalla Espanjassa lähes kolme vuotta elämästään ennenkuin muutti luokseni noin 4-vuotiaana.

Rosalla oli pakko-oireinen häiriö, ns. OCD (obsessive-compulsive disorder). Pakkomielteinen, maaninen käyttäytyminen, jonka ilmenemismuoto Rosalla oli valon heijastusten jahtaaminen.
OCD:n yleisimmät stereotyyppiset ilmenemismuodot koirilla ovat:

• koira napsii näkymättömiä kärpäsiä
• koira jahtaa omaa häntäänsä, pakkomielteinen hännänjahtaaminen
• koira nuolee ihonsa haavoille; koira nuolee turkkiinsa kaljuja kohtia, pakkomielteinen nuoleminen
• koira imee lapaansa
• koira jähmettyy ja tuijottaa
• koira ravaa / ramppaa edestakaisin
• koira jahtaa valon heijastuksia, koira kyttää valoja

Kyse on vakavasta käytöshäiriöstä eikä koira useinkaan pysty elämään normaalia elämää. Monesti koira vahingoittaa itseään toistamalla stereotyyppistä käyttäytymistä pitkäaikaisesti. Tällaisen koiran voidaan sanoa olevan ongelmakoira. Koira, jolla on vakava pakkomielle tekee myös ympäristölleen mahdottomaksi elää normaalia elämää. Suurin osa näistä koirista, joilla on ocd / pakkomielle syndrooma lopetetaan suhteellisen pian.
Toisilla pakkomielteisillä koirilla esim. näkymättömien kärpästen napsiminen tai valon heijastusten jahtaaminen tai pakkomielteinen nuoleminen ei ole niin vakavaa, että se häiritsisi normaalia elämää – mutta sitä ei silti tule jättää hoitamatta. Yllättävässä elämäntilanteessa koiran vaivasta voi puhjeta suurempi ongelmakäyttäytyminen. Eli suosittelen ottamaan kokonaisvaltaisen käyttäytymisterapian avuksi silloinkin, kun koiralla on lievä pakkomielle. Koiralla saattaa olla suurempi piilotettu ongelma.

Hannes Lohen tutkimusryhmä totesi, että suurimmalla osalla koirista, joilla on OCD eli pakkomielle syndrooma / pakko-oireinen häiriö on myös jokin fyysinen kipua tuottava ongelma. Liian usein kipuatuottava fyysinen ongelma jää huomaamatta. Koirat peittävät kivun niin hyvin, että eläinlääkäreidenkin on usein vaikea löytää kivun aiheuttajaa. (Tutkittu tieto tämäkin, Mills ym.).
Rosalla oli selkeä kipua tuottava fyysinen vaiva. Rosan vaiva oli vanha vamma etujalassa ja se oli itseään kiihdyttävä ongelma. Lisäksi tietenkin henkinen taakka vuosia kestäneestä voimakkaasta stressistä tarhaolosuhteissa.
Kuulimme, että Rosa oli adoptoitu tarhalta kerran aikaisemminkin. Mutta palautettu jo samana päivänä. Kotiinpäästyämme ymmärsimme pian miksi:
Rosa ei tehnyt mitään muuta kuin jahtasi valon heijastuksia ja haukkui niille; ei nukkunut, ei syönyt, ei kuullut eikä nähnyt mitään muuta. Se seurasi ihmisten jalkoja ja lattian rajaa. Katse aina alaspäin. Rosa nukahti vasta pilkkopimeässä lyhyiksi ajoiksi. Me varoimme kaikin keinoin, ettei kotona näkyisi valom heijastuksia. Se oli todella vaikeaa valoisassa ja aurinkoisessa asunnossa Espanjassa kesäaikaan. Jos jollain oli kädessään kännykkä tai rannekello saattoi Rosa loikkia heijastuksen perässä kirjaimellisesti pitkin seiniä. Aluksi Rosa haukkui jos ei nähnyt heijastuksia. Suurena haasteena oli saada Rosa oppimaan, että elämässä on muitakin mielihyvää tuottavia mukavia ja turvallisia asioita.

Kipuasioiden kanssa aloimme kuitenkin pärjätä ihan hyvin melko pian kotiutumisesta. Sitten, kun onnistuimme motivoimaan Rosan järsimään luita alkoi elämä helpottaa. Rosa ei kyllästynyt luiden järsimiseen ja oppi melko pian nukkumaan yöt pitkään ja rauhassa.
Tutkimuksen mukaan oireita saattaa lieventää vitamiinien ja mineraalien yhdistelmä. En huomannut suurta enkä nopeaa muutosta. Mutta hitaasti Rosa kuitenkin toipui ja muuttui niin, että elämänlaatu oli ihan hyvää. Samalla muutimme Suomeen. Valon määrän väheneminen vaikutti Rosaan positiivisesti, koska heijastuksia näkyi vähemmän. Lisäksi meillä oli käytössä säännöllinen kevyt hieronta ja lyhyet lenkit metsäpoluilla. Oli haastavaa kehittää tarpeeksi aivopähkinää voimatta teettää fyysistä aktiviteettia.

Kun kivun hallinta oli kunnossa rauhoittui Rosa sen verran, että pääsimme aloittamaan pienehkön aivotyön. Siitä rauottui ikkuna uusiin kognitiivisiin kykyihin ja pääsimme kiinni hyvään elämään Rosan kanssa. Kesti kauan, ennenkuin Rosa oli niin hyvässä kunnossa, että kykeni keskittymään naksutinkoulutukseen. Mutta päästyään vauhtiin alkuvaikeuksien jälkeen se teki todella hyvää Rosalle kokonaisvaltaisesti. Rosan kanssa tehtiin helppoja yksinkertaisia temppuja, jotka eivät rasittaneet jalkaa ja joihin Rosan lyhyt keskittymiskyky riitti.
Rosalle perheen muut koirat ja kissat olivat uusia ystäviä. Ystäviltä kylläkin vaadittiin kärsivällisyyttä ja hyvät hermot, sillä olihan Rosa hieman outo kaveri yllättävine kohtauksineen, kun pakkomielle iski.
Välillä Rosa söi pitempiä kuureja rauhoittavaa luontaistuotetta. En pitänyt niin pahana sitä, että OCD koira ”turvautui” valojen kyttäämiseen usein, koska kohtaukset olivat lopulta hyvin lyhyitä. Näin toipumisena sen, että Rosa oli alkanut kuulla kutsuni ja lopetti kyttäämisen herkemmin ja herkemmin. Niin sain suunnattua sen huomion muihin asioihin. Valojen kyttääminen ei unohtunut Rosalta koskaan täysin. Mutta pakkomielteeseen käytetty aika väheni merkittävästi eikä se ollut ollenkaan niin intensiivistä kuin ennen.

Rosasta tuli upea sijaisemo pienelle hylätylle kissanpennulle. Alkaessaan huolehtimaan kissanpennusta Rosa unohti kaiken muun ja suuntasi pakkomielteensä hoivaamiseen. Se oli uskomattoman hienoa katseltavaa. Se oli myös suuri helpotus minulle, sillä Rosa huolehti sekä pennun kakatuksen että nukuttamisen.

Oikeanlainen aivotyö/ nenätyö/ aivojumppa auttaa myös neurologisissa ongelmissa lieventäen niiden seurauksia. Onneksi meillä oli naksutinkoulutus takataskussa niin Rosa ei kärsinyt suuremmin edes silloin, kun muutimmme uudestaan ja vaihdoimme maata toistamiseen. Rosa tuli pitkätkin matkat helposti muun lauman mukana. Aivojumppa auttoi Rosaa pääsemaan stressistä ja keskittymään asioihin, jotka tuottivat mielihyvää eikä sen tarvinnut paeta pakkomielteeseen kuin lyhyiksi hetkiksi.

Artikkeli Koiran pakko-oireinen häiriö julkaistiin ensimmäisen kerran Happy and Natural dogs - Ongelmakoirakouluttaja.

Pelkääkö koirasi eläinlääkärissä? Haluatko, että koirasi osaisi ottaa rennommin tehden hoidosta kaikille helpomman? Haluatko konsultoida eroahdistuksesta tai aggressiivisuudesta? Arkuus, opittu avuttomuus, resurssien vartioiminen, stressi, aggressiivisuus jne. ovat ongelmia, joista koira voi toipua jolloin sekä koiran että omistajan hyvinvointi kasvaa.

Konsultoimaan voi tulla myös ennaltaehkäisevästi niin, että samalla, kun keskustelemme koiran käyttäytymisestä ja oppimisesta on koiralla mukavaa sekä hyödyllistä puuhaa klinikalla.

Konsultointi käytösklinikalla 90e/h sis. alv. & käyntimaksun torstai-iltaisin ajanvarauksella

Yhteydenotot:
Eläinlääkäri Johanna Raulio Vantaanrinne 14, 01730 Vantaa 
Puh 040 0619985
tai minun kauttani.

Artikkeli Käytösklinikka eläinlääkäri Johanna Raulio vastaanotolla Vantaalla ! julkaistiin ensimmäisen kerran Happy and Natural dogs - Ongelmakoirakouluttaja.

Artikkeli Vanhakin koira oppii uusia temppuja (2009) julkaistiin ensimmäisen kerran Happy and Natural dogs - Ongelmakoirakouluttaja.

Artikkeli Unohda Pomotus – Iltalehti 2013 julkaistiin ensimmäisen kerran Happy and Natural dogs - Ongelmakoirakouluttaja.

lue lisää pdf muodossa

Artikkeli Koiramaailman Tiedenainen – Fuengirola 2010 julkaistiin ensimmäisen kerran Happy and Natural dogs - Ongelmakoirakouluttaja.

Turid Rugaas: Rauhoittavat Signaalit sekä Kiskomatta Paras

Barry Eaton: Dominanssi – faktaa vai fiktiota?

Per Brinkemo & Tommy Mattizon: Alli oppii puhumaan koiraa – lapsille koirien elekielestä

Raymond & Lorna Coppinger: Dogs

Karen Pryor: Don’t Shoot the Dog

Tuire Kaimio: Pennun Kasvatus

Morten Eqtvedt & Cecilie Koste: Naksutinkoulutusta koirallesi  

Artikkeli Suositeltavaa luettavaa julkaistiin ensimmäisen kerran Happy and Natural dogs - Ongelmakoirakouluttaja.

Miten paljon yhden koiran kanssa voikaan oppia lyhyessä ajassa ! Tapasin BonBon:in sen ollessa n. 3vuotias. Oli tiedossa, että se oli vaihtanut kotia ainakin 2 kertaa, mahdollisesti enemmän. BonBon oli umpikuuro. Siitä huolimatta sille huudettiin, ja sitä riuhdottiin remmissä joskus harvoin, kun sitä vietiin jonnekin. BonBon oli erittäin fyysinen, todella villi ja riehakas. Se hyppi päälleni kaikilla voimillaan, koska oli niin innoissaan huomiosta. Jokaisella lenkillä stressaantuessaan tai halutessaan leikkiä se hyökkäsi kiinni käsivarteen ja repi vaatteeni. Se karkaili usein ennen kuin tutustuimme. Karkailu oli kaiken muun lisäksi vielä ikävämpää, koska BonBon oli erittäin agressiivinen toisille uroksille.
Kuurouden takia siihen oli vaikea saada kontaktia ja siksi myös toiset vapaana olevat koirat kävivät sen kimppuun yllättäen takaapäin pimeässä.

Kun aloin opettamaan käsimerkkejä BonBon:ille se oli ensimmäinen kerta, kun olin tekemisissä kuuron koiran kanssa. Se ei kuitenkaan ollut vaikeaa. Ensimmäiseksi opettelimme, että peukku ylöspäin tarkoittaa ”hyvä poika” ja sen jälkeen saa namia. BonBon oppi istumaan paikallaan päälle hyppimisen sijaan. Myös luoksetulon vapaana ollessaan se oppi nopeasti. Käsimerkkejä BonBon oppi niin nopeasti kuin keksin niitä opettaa.
Itselleni kuuron koiran opettamisesta oli suurta hyötyä kouluttajana.

Freedom No Pull valjas on suosikkini vahvojen ja remmissä vetävien koirien kanssa. Hyvät valjaat auttavat hallitsemaan koiraa tuottamatta sille kipua tai epämukavuutta. Aluksi pidimme myös pantaa ja toista remmiä varmuuden vuoksi.

Huomasin miten usein turvaannumme puheeseen huomaamattamme vaikka koira ei voi ymmärtää puhetta eikä edes sanallisia vihjeitä ennenkuin ne on opetettu kunnolla. Vieraiden sanojen hokeminen vain hämmentää koiraa. Tehdessäni täydellisen puhestopin kuuron koiran kanssa kiinnitin huomiota myös siihen miten puhuminen vaikuttaa omaan ruumiinkieleeni. Sekin on otettava koirien kanssa huomioon aina, ja unohtuu usein itsestäänselvyytenä.

Artikkeli Dogo argentino BonBon, kuuro koira Argentiinassa julkaistiin ensimmäisen kerran Happy and Natural dogs - Ongelmakoirakouluttaja.

Debemos poner especial atencion en enseñar a los perros a comportarse en ciertas situaciones de la forma que preferimos, y de esta menera dejar los comportamientos no deseados. No es una cuestion de dominacion sino de simplemente enseñar (aplicando metodos positivos). De cualquier manera en todo entrenamiento debemos considerar el comportamiento natural de los perros, y estar concientes de las muchas cosas que afectan a nuestros perros, y no demandar demasiado de ellos.

Artikkeli El aprendizaje en los perros julkaistiin ensimmäisen kerran Happy and Natural dogs - Ongelmakoirakouluttaja.