Huomioidaan pieniä asioita, jotka kertovat koiran sopeutumisesta uuteen ympäristöönsä – ajatellen niitä erittäin säikähtäneitä ja stressaantuneita tapauksia. Kun koira on traumatisoitunut, tai pelkästään shokissa kaikista muutoksista, kannattaa meidän kiinnittää huomiomme pienimpiin edistysaskeleisiin. Edistymistä nimittäin tapahtuu vaikka alku olisi kuinka vaikea. Pidämme monia asioita itsestäänselvyytenä ja meillä on usein liian suuret odotukset. Luulemme, että koiran tulee olla tietynlainen ja saatamme pettyä, kun odotuksemme eivät täytykään. Tarina siitä kuinka vanhan koiran Rexin adoptoiminen sujui. Rex muutti meille ikäarvion mukaan noin 15-vuotiaana.

Rex oli viettänyt koko ikänsä n.14 vuotta ulkona pihavahtina kiinni ketjussa. Sitten Rex oli päätynyt koiratarhalle. Siellä sai sentään olla aitauksessa vapaana ja oli seuraa. Rex tuli meille oltuaan tarhalla melkein vuoden. Lähes sokea ja lähes kuuro Rex oli shokissa ympäristönvaihdoksen vuoksi. Aluksi se haukkui taukoamatta ihan joka hetken jos en ollut sen vieressä ja välillä vaikka olinkin. Jatkuvaa haukkumista kesti reilun 2vrk. Olin huolissani onko Rex dementoitunut, koska haukkuminen oli niin voimakasta. Yhtäkkiä haukkuminen loppui, kun Rex pysähtyi seuraamaan astioiden tiskaamista.

Yleisesti Rex oli levoton. Vanhus ei osannut levähtää paikalleen vaikka oli varmasti todella väsynyt. Rex halusi olla lähelläni kokoajan mutta ilmeisesti vain sokeuden vuoksi, koska muuten se ei hakenut kontaktia niinkuin koirat yleensä tekevät. Se oli eleetön ja vaisu. Häntä ei heilunut lainkaan. Toisista koirista ja kissoista Rex ei välittänyt. Päätin alkaa kirjaamaan positiivisia muutoksia, erilaisia pieniä oppimisen ja kotiutumisen merkkejä.

Ensimmäiset 4-10 päivää: Rex osasi mennä ja jäädä omalle paikalleen sänkyni viereen nukkumaan, kun yöllä tuli nukkumaanmenoaika. Pari hassua kertaa vanhus malttoi olla nousematta ylös samantien jos vähänkin liikahdin, ja jäi joskus paikalleenkin.
Rex oppi käymään makaamaan ja nukkumaan vaikka olinkin hereillä.
Rex oppi tulemaan ulko-ovesta sisään yhdessä muiden kanssa. Hyppäsi autoon itse.

päivä: ei säpsähtänyt ja pompannut ylös hellästä kosketuksesta.

päivä: käveleskeli asunnossa nostamatta jalkaansa vahtimattani (aluksi jouduin vahtimaan jatkuvasti ja välillä pidin Rexiä remmissä sisällä, koska se oli ulkokoirana niin tottunut nostamaan jalkaansa). Eihän Rex ollut luultavasti koskaan ennen ollut kotikoirana sisätiloissa.
Söi kaiken ruokansa kerralla eikä enää lähtenyt vaeltelemaan kesken kaiken. Siitä lähtien Rex onkin aina tullut ”kiittämään” ruuasta.

päivä: pyysi minulta makupaloja varovasti. Oppi menemään makuulle pehmeään petiin myös minusta kauemmas!

päivä: jäi paikalleen makuullaan silitettäväksi pomppaamatta pystyyn. Alkoi liikkua kotona itsekseenkin paikkoja tutkien eikä ainoastaan minua seuraten.

päivä: osaa jo odottaa eteisessä uloslähtöä, että laitetaan remmi ja valjaat. Heiluttaa häntää takaisin sisään tullessa.

päivä: jää odottamaan, että remmi otetaan pois sisääntullessa.

päivä: tuli itse hakemaan rapsutuksia ja JÄI rapsutettavaksi.

päivä: tulee luokseni rapsutettavaksi häntää heiluttaen. Tulee luokseni häntää heiluttaen ja venyttelee edessäni. Huomasin, että tästä on jo tullut jokapäiväistä, en tiedä minä
päivänä se alkoi.

Tämä lista ei ole kattava, varmasti unohdin merkitä jonkun asian ylös enkä huomannut kaikkea. Jokaisella yksilöllä on omat edistysaskeleensa ja oma aikataulunsa. Nämä olivat meidän esimerkkejämme. Jo kuukauden jälkeen Rex vaikutti hyvin kotiutuneelta. Se alkoi lähestyä perheemme kissoja ja koiria erittäin ystävällisesti päivittäin. Rex oppi nauttimaan erilaisista makuupaikoista eri puolilla kotia eikä enää tarkista kokoajan olenko lähellä. Se kyllä tarkistaa mutta ei jatkuvasti, koska osaa jo rentoutua itsekseen. Rex menee jopa yöpuulle omalle paikalleen ennen minua. Lenkillä ja remmissä Rex on kuin eri koira tulotilanteeseen verrattuna: se ottaa aktiivisesti kontaktia mutta rauhallisena. Sitä olemme toki harjoitelleetkin.
Alun huoleni dementiasta on unohtunut. Päinvastoin: vanhan koiran kognitiiviset kyvyt kehittyvät edelleen, koska Rex on saanut mahdollisuuden käyttää nenäänsä ja aivojaan – toisin kuin ennen. Nykyään, eli 1,5vuotta myöhemmin voin todeta, että Rex aivan kuin olisi aina kuulunut perheeseemme, 100% ihana kotikoira ja yksi meistä.

Artikkeli Vanhan koiran adoptoiminen – vanha koira tuli taloon julkaistiin ensimmäisen kerran Happy and Natural dogs - Ongelmakoirakouluttaja.

Metsästäjän hylkäämä Rosa podenco oli elänyt suurella tarhalla Espanjassa lähes kolme vuotta elämästään ennenkuin muutti luokseni noin 4-vuotiaana.

Rosalla oli pakko-oireinen häiriö, ns. OCD (obsessive-compulsive disorder). Pakkomielteinen, maaninen käyttäytyminen, jonka ilmenemismuoto Rosalla oli valon heijastusten jahtaaminen.
OCD:n yleisimmät stereotyyppiset ilmenemismuodot koirilla ovat:

• koira napsii näkymättömiä kärpäsiä
• koira jahtaa omaa häntäänsä, pakkomielteinen hännänjahtaaminen
• koira nuolee ihonsa haavoille; koira nuolee turkkiinsa kaljuja kohtia, pakkomielteinen nuoleminen
• koira imee lapaansa
• koira jähmettyy ja tuijottaa
• koira ravaa / ramppaa edestakaisin
• koira jahtaa valon heijastuksia, koira kyttää valoja

Kyse on vakavasta käytöshäiriöstä eikä koira useinkaan pysty elämään normaalia elämää. Monesti koira vahingoittaa itseään toistamalla stereotyyppistä käyttäytymistä pitkäaikaisesti. Tällaisen koiran voidaan sanoa olevan ongelmakoira. Koira, jolla on vakava pakkomielle tekee myös ympäristölleen mahdottomaksi elää normaalia elämää. Suurin osa näistä koirista, joilla on ocd / pakkomielle syndrooma lopetetaan suhteellisen pian.
Toisilla pakkomielteisillä koirilla esim. näkymättömien kärpästen napsiminen tai valon heijastusten jahtaaminen tai pakkomielteinen nuoleminen ei ole niin vakavaa, että se häiritsisi normaalia elämää – mutta sitä ei silti tule jättää hoitamatta. Yllättävässä elämäntilanteessa koiran vaivasta voi puhjeta suurempi ongelmakäyttäytyminen. Eli suosittelen ottamaan kokonaisvaltaisen käyttäytymisterapian avuksi silloinkin, kun koiralla on lievä pakkomielle. Koiralla saattaa olla suurempi piilotettu ongelma.

Hannes Lohen tutkimusryhmä totesi, että suurimmalla osalla koirista, joilla on OCD eli pakkomielle syndrooma / pakko-oireinen häiriö on myös jokin fyysinen kipua tuottava ongelma. Liian usein kipuatuottava fyysinen ongelma jää huomaamatta. Koirat peittävät kivun niin hyvin, että eläinlääkäreidenkin on usein vaikea löytää kivun aiheuttajaa. (Tutkittu tieto tämäkin, Mills ym.).
Rosalla oli selkeä kipua tuottava fyysinen vaiva. Rosan vaiva oli vanha vamma etujalassa ja se oli itseään kiihdyttävä ongelma. Lisäksi tietenkin henkinen taakka vuosia kestäneestä voimakkaasta stressistä tarhaolosuhteissa.
Kuulimme, että Rosa oli adoptoitu tarhalta kerran aikaisemminkin. Mutta palautettu jo samana päivänä. Kotiinpäästyämme ymmärsimme pian miksi:
Rosa ei tehnyt mitään muuta kuin jahtasi valon heijastuksia ja haukkui niille; ei nukkunut, ei syönyt, ei kuullut eikä nähnyt mitään muuta. Se seurasi ihmisten jalkoja ja lattian rajaa. Katse aina alaspäin. Rosa nukahti vasta pilkkopimeässä lyhyiksi ajoiksi. Me varoimme kaikin keinoin, ettei kotona näkyisi valom heijastuksia. Se oli todella vaikeaa valoisassa ja aurinkoisessa asunnossa Espanjassa kesäaikaan. Jos jollain oli kädessään kännykkä tai rannekello saattoi Rosa loikkia heijastuksen perässä kirjaimellisesti pitkin seiniä. Aluksi Rosa haukkui jos ei nähnyt heijastuksia. Suurena haasteena oli saada Rosa oppimaan, että elämässä on muitakin mielihyvää tuottavia mukavia ja turvallisia asioita.

Kipuasioiden kanssa aloimme kuitenkin pärjätä ihan hyvin melko pian kotiutumisesta. Sitten, kun onnistuimme motivoimaan Rosan järsimään luita alkoi elämä helpottaa. Rosa ei kyllästynyt luiden järsimiseen ja oppi melko pian nukkumaan yöt pitkään ja rauhassa.
Tutkimuksen mukaan oireita saattaa lieventää vitamiinien ja mineraalien yhdistelmä. En huomannut suurta enkä nopeaa muutosta. Mutta hitaasti Rosa kuitenkin toipui ja muuttui niin, että elämänlaatu oli ihan hyvää. Samalla muutimme Suomeen. Valon määrän väheneminen vaikutti Rosaan positiivisesti, koska heijastuksia näkyi vähemmän. Lisäksi meillä oli käytössä säännöllinen kevyt hieronta ja lyhyet lenkit metsäpoluilla. Oli haastavaa kehittää tarpeeksi aivopähkinää voimatta teettää fyysistä aktiviteettia.

Kun kivun hallinta oli kunnossa rauhoittui Rosa sen verran, että pääsimme aloittamaan pienehkön aivotyön. Siitä rauottui ikkuna uusiin kognitiivisiin kykyihin ja pääsimme kiinni hyvään elämään Rosan kanssa. Kesti kauan, ennenkuin Rosa oli niin hyvässä kunnossa, että kykeni keskittymään naksutinkoulutukseen. Mutta päästyään vauhtiin alkuvaikeuksien jälkeen se teki todella hyvää Rosalle kokonaisvaltaisesti. Rosan kanssa tehtiin helppoja yksinkertaisia temppuja, jotka eivät rasittaneet jalkaa ja joihin Rosan lyhyt keskittymiskyky riitti.
Rosalle perheen muut koirat ja kissat olivat uusia ystäviä. Ystäviltä kylläkin vaadittiin kärsivällisyyttä ja hyvät hermot, sillä olihan Rosa hieman outo kaveri yllättävine kohtauksineen, kun pakkomielle iski.
Välillä Rosa söi pitempiä kuureja rauhoittavaa luontaistuotetta. En pitänyt niin pahana sitä, että OCD koira ”turvautui” valojen kyttäämiseen usein, koska kohtaukset olivat lopulta hyvin lyhyitä. Näin toipumisena sen, että Rosa oli alkanut kuulla kutsuni ja lopetti kyttäämisen herkemmin ja herkemmin. Niin sain suunnattua sen huomion muihin asioihin. Valojen kyttääminen ei unohtunut Rosalta koskaan täysin. Mutta pakkomielteeseen käytetty aika väheni merkittävästi eikä se ollut ollenkaan niin intensiivistä kuin ennen.

Rosasta tuli upea sijaisemo pienelle hylätylle kissanpennulle. Alkaessaan huolehtimaan kissanpennusta Rosa unohti kaiken muun ja suuntasi pakkomielteensä hoivaamiseen. Se oli uskomattoman hienoa katseltavaa. Se oli myös suuri helpotus minulle, sillä Rosa huolehti sekä pennun kakatuksen että nukuttamisen.

Oikeanlainen aivotyö/ nenätyö/ aivojumppa auttaa myös neurologisissa ongelmissa lieventäen niiden seurauksia. Onneksi meillä oli naksutinkoulutus takataskussa niin Rosa ei kärsinyt suuremmin edes silloin, kun muutimmme uudestaan ja vaihdoimme maata toistamiseen. Rosa tuli pitkätkin matkat helposti muun lauman mukana. Aivojumppa auttoi Rosaa pääsemaan stressistä ja keskittymään asioihin, jotka tuottivat mielihyvää eikä sen tarvinnut paeta pakkomielteeseen kuin lyhyiksi hetkiksi.

Artikkeli Koiran pakko-oireinen häiriö julkaistiin ensimmäisen kerran Happy and Natural dogs - Ongelmakoirakouluttaja.

Miten paljon yhden koiran kanssa voikaan oppia lyhyessä ajassa ! Tapasin BonBon:in sen ollessa n. 3vuotias. Oli tiedossa, että se oli vaihtanut kotia ainakin 2 kertaa, mahdollisesti enemmän. BonBon oli umpikuuro. Siitä huolimatta sille huudettiin, ja sitä riuhdottiin remmissä joskus harvoin, kun sitä vietiin jonnekin. BonBon oli erittäin fyysinen, todella villi ja riehakas. Se hyppi päälleni kaikilla voimillaan, koska oli niin innoissaan huomiosta. Jokaisella lenkillä stressaantuessaan tai halutessaan leikkiä se hyökkäsi kiinni käsivarteen ja repi vaatteeni. Se karkaili usein ennen kuin tutustuimme. Karkailu oli kaiken muun lisäksi vielä ikävämpää, koska BonBon oli erittäin agressiivinen toisille uroksille.
Kuurouden takia siihen oli vaikea saada kontaktia ja siksi myös toiset vapaana olevat koirat kävivät sen kimppuun yllättäen takaapäin pimeässä.

Kun aloin opettamaan käsimerkkejä BonBon:ille se oli ensimmäinen kerta, kun olin tekemisissä kuuron koiran kanssa. Se ei kuitenkaan ollut vaikeaa. Ensimmäiseksi opettelimme, että peukku ylöspäin tarkoittaa ”hyvä poika” ja sen jälkeen saa namia. BonBon oppi istumaan paikallaan päälle hyppimisen sijaan. Myös luoksetulon vapaana ollessaan se oppi nopeasti. Käsimerkkejä BonBon oppi niin nopeasti kuin keksin niitä opettaa.
Itselleni kuuron koiran opettamisesta oli suurta hyötyä kouluttajana.

Freedom No Pull valjas on suosikkini vahvojen ja remmissä vetävien koirien kanssa. Hyvät valjaat auttavat hallitsemaan koiraa tuottamatta sille kipua tai epämukavuutta. Aluksi pidimme myös pantaa ja toista remmiä varmuuden vuoksi.

Huomasin miten usein turvaannumme puheeseen huomaamattamme vaikka koira ei voi ymmärtää puhetta eikä edes sanallisia vihjeitä ennenkuin ne on opetettu kunnolla. Vieraiden sanojen hokeminen vain hämmentää koiraa. Tehdessäni täydellisen puhestopin kuuron koiran kanssa kiinnitin huomiota myös siihen miten puhuminen vaikuttaa omaan ruumiinkieleeni. Sekin on otettava koirien kanssa huomioon aina, ja unohtuu usein itsestäänselvyytenä.

Artikkeli Dogo argentino BonBon, kuuro koira Argentiinassa julkaistiin ensimmäisen kerran Happy and Natural dogs - Ongelmakoirakouluttaja.