Rosan tarina – OCD koiran tarina.
Metsästäjän hylkäämä Rosa podenco oli elänyt suurella tarhalla Espanjassa lähes kolme vuotta elämästään ennenkuin muutti luokseni noin 4-vuotiaana.
Rosalla oli pakko-oireinen häiriö, ns. OCD (obsessive-compulsive disorder). Pakkomielteinen, maaninen käyttäytyminen, jonka ilmenemismuoto Rosalla oli valon heijastusten jahtaaminen.
OCD:n yleisimmät stereotyyppiset ilmenemismuodot koirilla ovat:
- koira napsii näkymättömiä kärpäsiä
- koira jahtaa omaa häntäänsä, pakkomielteinen hännänjahtaaminen
- koira nuolee ihonsa haavoille; koira nuolee turkkiinsa kaljuja kohtia, pakkomielteinen nuoleminen
- koira imee lapaansa
- koira jähmettyy ja tuijottaa
- koira ravaa / ramppaa edestakaisin
- koira jahtaa valon heijastuksia, koira kyttää valoja
Kyse on vakavasta käytöshäiriöstä eikä koira useinkaan pysty elämään normaalia elämää. Monesti koira vahingoittaa itseään toistamalla stereotyyppistä käyttäytymistä pitkäaikaisesti. Tällaisen koiran voidaan sanoa olevan ongelmakoira. Koira, jolla on vakava pakkomielle tekee myös ympäristölleen mahdottomaksi elää normaalia elämää. Suurin osa näistä koirista, joilla on ocd / pakkomielle syndrooma lopetetaan suhteellisen pian.
Toisilla pakkomielteisillä koirilla esim. näkymättömien kärpästen napsiminen tai valon heijastusten jahtaaminen tai pakkomielteinen nuoleminen ei ole niin vakavaa, että se häiritsisi normaalia elämää – mutta sitä ei silti tule jättää hoitamatta. Yllättävässä elämäntilanteessa koiran vaivasta voi puhjeta suurempi ongelmakäyttäytyminen. Eli suosittelen ottamaan kokonaisvaltaisen käyttäytymisterapian avuksi silloinkin, kun koiralla on lievä pakkomielle. Koiralla saattaa olla suurempi piilotettu ongelma.
Hannes Lohen tutkimusryhmä totesi, että suurimmalla osalla koirista, joilla on OCD eli pakkomielle syndrooma / pakko-oireinen häiriö on myös jokin fyysinen kipua tuottava ongelma. Liian usein kipuatuottava fyysinen ongelma jää huomaamatta. Koirat peittävät kivun niin hyvin, että eläinlääkäreidenkin on usein vaikea löytää kivun aiheuttajaa. (Tutkittu tieto tämäkin, Mills ym.).
Rosalla oli selkeä kipua tuottava fyysinen vaiva. Rosan vaiva oli vanha vamma etujalassa ja se oli itseään kiihdyttävä ongelma. Lisäksi tietenkin henkinen taakka vuosia kestäneestä voimakkaasta stressistä tarhaolosuhteissa.
Kuulimme, että Rosa oli adoptoitu tarhalta kerran aikaisemminkin. Mutta palautettu jo samana päivänä. Kotiinpäästyämme ymmärsimme pian miksi:
Rosa ei tehnyt mitään muuta kuin jahtasi valon heijastuksia ja haukkui niille; ei nukkunut, ei syönyt, ei kuullut eikä nähnyt mitään muuta. Se seurasi ihmisten jalkoja ja lattian rajaa. Katse aina alaspäin. Rosa nukahti vasta pilkkopimeässä lyhyiksi ajoiksi. Me varoimme kaikin keinoin, ettei kotona näkyisi valom heijastuksia. Se oli todella vaikeaa valoisassa ja aurinkoisessa asunnossa Espanjassa kesäaikaan. Jos jollain oli kädessään kännykkä tai rannekello saattoi Rosa loikkia heijastuksen perässä kirjaimellisesti pitkin seiniä. Aluksi Rosa haukkui jos ei nähnyt heijastuksia. Suurena haasteena oli saada Rosa oppimaan, että elämässä on muitakin mielihyvää tuottavia mukavia ja turvallisia asioita.
Kipuasioiden kanssa aloimme kuitenkin pärjätä ihan hyvin melko pian kotiutumisesta. Sitten, kun onnistuimme motivoimaan Rosan järsimään luita alkoi elämä helpottaa. Rosa ei kyllästynyt luiden järsimiseen ja oppi melko pian nukkumaan yöt pitkään ja rauhassa.
Tutkimuksen mukaan oireita saattaa lieventää vitamiinien ja mineraalien yhdistelmä. En huomannut suurta enkä nopeaa muutosta. Mutta hitaasti Rosa kuitenkin toipui ja muuttui niin, että elämänlaatu oli ihan hyvää. Samalla muutimme Suomeen. Valon määrän väheneminen vaikutti Rosaan positiivisesti, koska heijastuksia näkyi vähemmän. Lisäksi meillä oli käytössä säännöllinen kevyt hieronta ja lyhyet lenkit metsäpoluilla. Oli haastavaa kehittää tarpeeksi aivopähkinää voimatta teettää fyysistä aktiviteettia.
Kun kivun hallinta oli kunnossa rauhoittui Rosa sen verran, että pääsimme aloittamaan pienehkön aivotyön. Siitä rauottui ikkuna uusiin kognitiivisiin kykyihin ja pääsimme kiinni hyvään elämään Rosan kanssa. Kesti kauan, ennenkuin Rosa oli niin hyvässä kunnossa, että kykeni keskittymään naksutinkoulutukseen. Mutta päästyään vauhtiin alkuvaikeuksien jälkeen se teki todella hyvää Rosalle kokonaisvaltaisesti. Rosan kanssa tehtiin helppoja yksinkertaisia temppuja, jotka eivät rasittaneet jalkaa ja joihin Rosan lyhyt keskittymiskyky riitti.
Rosalle perheen muut koirat ja kissat olivat uusia ystäviä. Ystäviltä kylläkin vaadittiin kärsivällisyyttä ja hyvät hermot, sillä olihan Rosa hieman outo kaveri yllättävine kohtauksineen, kun pakkomielle iski.
Välillä Rosa söi pitempiä kuureja rauhoittavaa luontaistuotetta. En pitänyt niin pahana sitä, että OCD koira ”turvautui” valojen kyttäämiseen usein, koska kohtaukset olivat lopulta hyvin lyhyitä. Näin toipumisena sen, että Rosa oli alkanut kuulla kutsuni ja lopetti kyttäämisen herkemmin ja herkemmin. Niin sain suunnattua sen huomion muihin asioihin. Valojen kyttääminen ei unohtunut Rosalta koskaan täysin. Mutta pakkomielteeseen käytetty aika väheni merkittävästi eikä se ollut ollenkaan niin intensiivistä kuin ennen.
Rosasta tuli upea sijaisemo pienelle hylätylle kissanpennulle. Alkaessaan huolehtimaan kissanpennusta Rosa unohti kaiken muun ja suuntasi pakkomielteensä hoivaamiseen. Se oli uskomattoman hienoa katseltavaa. Se oli myös suuri helpotus minulle, sillä Rosa huolehti sekä pennun kakatuksen että nukuttamisen.
Oikeanlainen aivotyö/ nenätyö/ aivojumppa auttaa myös neurologisissa ongelmissa lieventäen niiden seurauksia. Onneksi meillä oli naksutinkoulutus takataskussa niin Rosa ei kärsinyt suuremmin edes silloin, kun muutimmme uudestaan ja vaihdoimme maata toistamiseen. Rosa tuli pitkätkin matkat helposti muun lauman mukana. Aivojumppa auttoi Rosaa pääsemaan stressistä ja keskittymään asioihin, jotka tuottivat mielihyvää eikä sen tarvinnut paeta pakkomielteeseen kuin lyhyiksi hetkiksi.
